Lallista ja piispa Henrikistä tunnetussa eteläisen Satakunnan Köyliössä Tuiskulan kylässä sijaitsee Tuiskulan Kotikolo. 

Tuiskulan Kotikolon tarina alkaa 1980-luvun lopulta, jolloin yritys perustettiin maatalouden liitännäiselinkeinoksi ja todelliseksi 'Kotikoloksi' maatalon lisäsiipeen. Hyvin pian alkuperäiset tilat jäivät kuitenkin pieniksi ja yrittäjäpariskunta päätti uudistaa maatalon vanhan toimettomaksi jääneen navettarakennuksen yrityksen käyttöön. Heinävintti muuttui idylliseksi tilausruokaravintola-, taidenäyttely- ja erilaisten tilaisuuksien pitopaikaksi sekä lahjatavarapuodiksi ja lampola puolestaan omien tuotteiden tuotantotilaksi.

Vuosien aikana tuhannet asiakkaat löysivät tiensä Kotikolon ruokapatojen ääreen erilaisten tilaisuuksien muodossa. Erityisen kuuluisiksi muodostuivat Laulu- ja lammasillat, joissa eturivin artistien esitysten siivittämänä saatiin nauttia illallisesta monenlaisten lammas- ja muiden itsetehtyjen ruokien muodossa. Aika aikansa kutakin ja jossakin vaiheessa oli tehtävä päätös luopua varsinaisesta ruokatarjoilusta. Tiloissa järjestetään kuitenkin edelleen erilaisia taidenäyttelyitä sekä kahvitilaisuuksia ja tilat soveltuvat erinomaisesti esimerkiksi erilaisten kokousten pitopaikaksi.

Tuiskulan oma tuotanto alkoi keskittymään erilaisten vanerituotteiden tekemiseen. Inspiraation lähteenä toimi isännän lahjaksi saama, nyt jo yli sata vuotta vanha, Pariisin maailmannäyttelyssäkin vuonna 1900 palkittu koivu'fanerinen' hatturasia.

Alku oli 'kerttaallisen' haastava, sillä koivuvaneri päätti heti alusta asti näyttää taivutettaessa oman luontonsa ja voimansa. Monien kokeilujen ja yritysten jälkeen alkoi löytymään yhteinen sävel rasioiden tekemiseksi ja siitä lähti liikkeelle yhä kehittyvä suomalaisesta koivuvanerista, suomessa valmistettujen vaneriaskien valmistus.

Nykyään, jo seuraavan sukupolven vetäessä toimintoja, Tuiskulan Kotikolon vanerirasiat ovat kehittyneet jo perinteikkääksikin lahjaksi muodostuneen ylioppilaslakkirasian lisäksi lukuisiin erilaisten funktionaalisten ominaisuuksien tuoteperheeksi. Kotikolon oman tuotemerkin VANERIKKO alla alkuperäisten 'hatturasiamaisten' säilytysrasioiden lisäksi tuotantoon ovat päätyneet esimerkiksi kutojien suosikiksi nousseet lankavahdit, kodin sähköjohdoista ja latureista huolen pitävät lataamot ja kodin siisteydessä auttavat pyykki- ja roskakorit ehkä etunenässä Suomen Kädentaidot -messuilla uutuustuotekilpailunkin voittanut Vanerikko-pulloroskis.

Perusrakenne tuotteissa on useimmiten sama koivuvanerinen lieriömäinen pohja ja kansi, mutta nykyaikaisilla tuotantomenetelmillä, kuten vesileikkaus ja CNC-jyrsintä jne, tuotteisiin saadaan lisätyksi erilaisia tuotteiden funktionaalisuuksia. Tästä esimerkkinä juuri lankavahdit ja lataamot, joiden kansikiekkorakenteessa otetaan tarkasti huomioon tuotteen todellinen käyttö.

Yhdistämällä perinteisyys ja nykyaikaiset tuotantomenetelmät pystymme valmistamaan yhtäaikaa kauniita, mutta samalla toimivia kodin, yritysten ja julkisten tilojen käyttöesineitä. Tähän tarinaan olemme koko tarmollamme lisäämässä uusia sivuja...

Viimeisin todenne tuotetyyppimme kauneudesta, laadusta ja tuotantomme tehokkuudesta näkyy jo useamman vuoden jatkuneena yhteistyönä

Tapio Anttila Collection -tuoteperheessä, josta löytyy valmistamamme Aski -tuotesarja säilyttimineen, sohvapöytineen, seinähyllyineen, -kaappeineen, -peileineen ja -valaisimineen. Ja tämäkin  yhteistyö vain tuntuu yhä syvenevän uusine hienoine tuoteideoineen!